Pentusuunnitelmista

Kun olimme Kroatiassa matkoilla, mummolassa oli omin pain päättetty lopettaa Ellin kiimanestolääkitys. Syyksi ilmoitettiin, että ”kissa saa niistä pillereistä päänsärkyä ja kissasta tulee agressiivinen”.  Houh, Ellillä oli jo mennyt hormonit sekaisin, kun se tuli kotiin, joten en viitsinyt aloittaa uudestaan. Lisäksi olisin joutunut lopettamaan sen aika pian kuitenkin.

Olimme silloin aiemmin mainitussa kissanäyttelyssä ja illalla kotona Ellin juoksu alkoi. Siitä olisi tietysti voinut jo astuttaa, mutta kun tama kiireinen uranainen ei ehtinyt, ja kaiken kukkuraksi pennut olisivat syntyneet, kun olisimme olleet lomalla. Sehän ei tietysti käy.

No, seuraavasta juoksusta voisi jo astuttaa. Aiemmin ajattelin, että olisin kollin hakenut Turusta, mutta missä välissä mä kerkiän sen tekemään? Alan olla sen kannalla, että kollin täytyy olla pääkaupunkiseudulta. Otin jo yhteyttä yhteen tiikerikasvattajaan ja kysyin kollitilannetta. Eli kolli pääkaupunkiseudulta ja tiikeri, kiitos. Näyttää siltä, että pari sini(hopea)tiikeriä olis vapaana. Okei, ei siis ruskeatiikereitä. Astutus ei kuitenkaan tule onnistumaan ihan heti. Parin kollin täytyy ensin vähän ”miehistyä” (eli siis kasvaa vähän et tietää, mitä pitää tehdä… you know?) ja yksi tapaus vaatii sienitestin. Kypsymistä saa odotella pari kuukautta ja sienitestissäkin menee melkein kuukausi.

Pentujen astutus (toivottavasti) elokuussa. Pieni jännitysmomentti vain on, koska Elli on yleensä lopetellut juoksut siinä elokuun tietämillä. Saapa nähdä tuleeko näistä mun pentutehtailuista mitään, puoh.

Mites Elli?

IMG-20160622-WA0002[1].jpgSillä on aina ollut tosi huono ruokahalu, kun sillä on juoksukausi. Tässä kollia odotellessa se vain laihtuu. Ihan pahaa tekee katsoa. Ei syö vaikka miten maanittelisi tai miten tarjoaisi herkkuja.

Advertisements
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Pentusuunnitelmista

  1. Paula sanoo:

    Toivottavasti elokuussa onnistuu. Ainahan kissan ja ihmisen aikataulut ei mene yksiin, niin kuin on jo moneen kertaan todettu. Onnea siis suunnitelmille ja Ellin pentuhankkeelle.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s