Maalausremontti

Meillä alkoi maanantaina rappukäytävän maalausremontti. Klo 8 alkoi rappukäytävästä kuulua puhetta ja sitten alkoikin tapahtua. Akustolevyt revittiin irti, lastalla kaavittiin, paukuteltiin ja hakattiin. Meidän kissat juoksivat välillä epäluulousina eteiseen kuikuilemaan ja sitten piiloon. Ja sama uudestaan. Selitin kissoille, että rapussa kolistellaan, ja että kukaan ei tule sisään. Se jatkuu jonkin aikaa, mutta loppuu kyllä. En tiedä kuinka paljon kissat ymmärsivät, mutta oma päättäväisyyteni ja rauhallusuuteni taisi tehota, koska kissat sitten rauhoittuivat.

Rappukäytävässä asuu useita koiria. Taisivat olla kaikki yksin kotona, koska koko päivän koirat haukkuivat toisilleen ja työmiehille. Oli tosi levoton päivä, kissatkin välillä kuuntelivat ja katselivat ylempiin kerroksiin. Ei ollut päivä helppo maalareillekaan, kun rappukäytävästä kuului loppupäivästä turhautunut: ”OLKAA HILJAA”!

Tänään perjantaina klo 8 työmiehet tulivat taas. Elli ponkaisi ylös uniltaan.

20190111_122428.jpg

”Ei hätää Elli, ne on ne työmiehet taas”. Aikansa Elli kuikuili eteiseen, mutta käpertyi jälleen unilleen.

Työmiehistä huolimatta rauha palannut taloon. Koirat ovat hiljaa ja kissat nauttivat kissanpäivistään.

Mainokset
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s